torstai 17. joulukuuta 2015

Ordnung muss sein

Saksa on 81 miljoonalla asukkaalla Euroopan runsasväkisin valtio. Tapahtumarikkaan historian aikana on sodittu, antauduttu ja jaettu kansa kahteen leiriin. USA:n, Ranskan ja Englannin miehittämä Länsi-Saksa alkoi kehittyä Euroopan talousmahdiksi, kun Itä-Saksa puolestaan otti vaikutteita Neuvostoliitolta ja oli taloudellisesti vaikeuksissa. Berliinin muuri perustettiin estämään itäsaksalaisten muuttoa länteen. Muurin purettua kansa on jälleen yhdistynyt, mutta eroja on vieläkin havaittavissa.

Saksalaiset ovat täsmällisiä ja kohteliaita. Teitittely ja kättely kuuluvat asiaan. Ordnung muss sein ei ole pelkkä sanonta, vaan viittaa saksalaiseen järjestelmällisyyteen. Saksassa ollaan totuttu siihen, että kaikki toimii ja kulkee aikataulussa, sääntöjä on ja niitä noudatetaan. Ollaan organisoituja, hyvin koulutettuja sekä ahkeria.

Saksalainen ruokakulttuuri tunnetaan bratwurstista ja oluesta. Ruokavalio ei kuitenkaan ole niin huono kuin voisi luulla, vaikka lihankulutus onkin kohtuullisen runsasta. Yhä useampi kiinnittää huomiota ruoan terveellisyyteen ja moni on ryhtynyt kasvissyöjäksi. Lähes kaikki ravintolat tarjoavat nykyään kasvisvaihtoehdon. Kasvisruokalehdet ja -blogit ovat suosittuja. Perunaa ja leipää syödään runsaasti ja vihanneksista suosituimmat ovat kaalilisäkkeet, kuten hapankaali (sauerkraut). Spätzle-pastaa, jota valmistin Sveitsi-viikolla, syödään myös yleisesti Saksassa.


Saksalainen menu

Sauerkraut
Bratwurst-pasta
Peruna-avokadosalaatti
Weinachtsstollen


Sauerkraut
(1 litra)


1 keräkaali
3 keskikokoista porkkanaa
2 tl raastettua inkivääriä
2 tl valkosipulimurskaa
1,5 rkl kurkumaa
1/2 rkl kuminansiemeniä
1/2 rkl fenkolia
1 rkl merisuolaa

1 l säilykepurkki

> Aloita säilykepurkin desinfiointi päivää ennen. Laita purkki ja tiiviste yöksi kylmään veteen likoamaan. Pese huolellisesti tiskiaineella. Siirrä kattilaan ja täytä vedellä. Anna kiehua muutama minuutti. Kaada kiehuva vesi pois ja nosta purkki työtasolle puhtaalla kankaalla, vältä koskettamista sormin.
> Huuhtele vihannekset. Silppua keräkaali (säästä ylin lehtikerros purkittamiseen) ja raasta porkkanat. Sekoita kaikki ainekset kulhossa yhteen ja vaivaa käsin noin 10 min, kunnes vihannekset pehmenevät ja niistä alkaa irtoamaan nestettä (lisää tarvittaessa suolaa). Käytä muovihanskoja, jotta kädet eivät värjäänny.
> Täytä purkki hapankaalilla puukauhaa tai pihtejä apuna käyttäen. Pakkaa ilmatiiviisti. Aseta keräkaalilehti päällimmäiseksi ja laita purkki tiivisteineen kiinni. Anna tekeytyä huoneenlämmössä tai kylmiössä 2-4 viikkoa lämpötilasta riippuen.

Sauerkrautista on tullut terveyshitti. Hapatettu kaali sisältää paljon C-vitamiinia ja maitohappobakteereja, mikä vaikuttaa suotuisasti suoliston toimintaan sekä aineenvaihduntaan. Resepti Green Kitchen Stories -blogista.


Välimerellinen bratwurst-pasta
(kahdelle)


1 pkt (3 kpl) kasviswursteja
250 g tuoreravioleja
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja 
1/2 dl öljyä tomaattipurkista
1/2 dl grillattuja paprikoita säilykepurkista
1/2 dl yrttimarinoituja oliiveja
Kourallinen tuoretta rucolaa
mustapippurirouhetta

> Viipaloi nakit ja paista niitä öljytyllä pannulla, kunnes saavat väriä pintaan.
> Keitä raviolit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois ja lisää joukkoon loput ainekset. Sekoita hyvin.
> Kokoa annokset lautasille ja tarjoile hieman jäähtyneenä.

Yksinkertainen, maukas pastasalaatti. Nämä kasvisnakit olivat yllättävän herkullisia!


Perunasalaatti avokadolla


800 g kiinteitä perunoita
2 kypsää avokadoa
3 rkl oliiviöljyä
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua
1/2 pieni punasipuli
(2 rkl kapriksia)
suolaa
pippuria

> Keitä perunat (kuorineen) suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Rakenne tulisi olla pehmeä, mutta kiinteä. Anna jäähtyä ja paloittele perunat.
> Muussaa haarukalla avokadot. Sekoita yhteen avokado, sitruunan kuori ja mehu sekä mausteet.
> Hienonna punasipuli ja yhdistä kaikki ainekset kulhossa.

Rakastan tätä salaattia, resepti on Chocochilin Vegaanin keittiössä -kirjasta. Se on niin helppo valmistaa ja avokadosta saa ihanaa makua kermaviilin tai majoneesin sijaan. Sopii esimerkiksi mainiosti uudeksi vuodeksi tarjolle.


Weinachtsstollen



Kuivat ainekset
500 g vehnäjauhoja
200 g jauhettuja manteleita
3 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
Ripaus muskottipähkinää
Ripaus neilikkaa
1/4 tl kanelia
1/4 tl kardemummaa

200 g huoneenlämpöistä voita

2 kananmunaa
150 g maitorahkaa

Kuivatut hedelmät
75 g sukaattia
200 g rusinoita
200 g korinttia

100 g sulatettua voita
tomusokeria

> Laita uuni lämpeämään 200 °C.
> Sekoita kuivat ainekset yhteen kulhossa. Lisää huoneenlämpöinen voi.
> Sekoita kananmunat ja maitorahka yhteen toisessa kulhossa ja yhdistä jauhoseokseen. Vaivaa taikinaa käsin.
> Sekoita yhteen kuivatut hedelmät ja kaada leivinpaperille. Aseta taikina kuivattujen hedelmien päälle ja pyörittele, kunnes kaikki sekoittuvat taikinaan.
> Kauli taikina 30x30 cm levyksi. Paina kaulimella keskelle viivasuora kuoppa ja taita taikina siitä kohtaa kahtia. Litistä kuopan kohdasta taikinaa niin, että se jää paksummaksi toisesta reunasta.
> Paista kakkua uunissa 1 h, kunnes pinta on kullanruskea. Voitele lämmin kakku voisulalla ja siivilöi tomusokeria päälle. Voitele kakku uudestaan sen jäähdyttyä ja ripottele päälle toinen kerros tomusokeria.

Rasvaista, kuivattuja hedelmiä sisältävää Stollen-pitkoa syödään Saksassa erityisesti jouluna. Stollen valmistetaan perinteisesti hiivataikinasta, tässä reseptissä hiiva on korvattu leivinjauheella. Sulatetun voin määrää voi mielestäni vähentää, itse voitelin kakun vain kerran. Mitä suurempi taikina, sitä mehukkaampi lopputulos. Pientä lisäpotkua kakkuun saa jos kuivatut hedelmät liottaa ensin rommissa tai konjakissa yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti