maanantai 22. kesäkuuta 2015

Döneriä ja baklavaa

Kahdella mantereella sijaitseva ja kolmen meren rajaama maa, Turkki, on tunnettu aurinkoisesta säästä, monipuolisesta kulttuurista ja hyvästä ruoasta. Välimeren henki ja aasialaisvaikutteet yhdistyvät maassa, jonka väkiluku ylittää 75 miljoonan. Turkki on käynyt EU-jäsenyysneuvotteluita vuodesta 2005 lähtien, mutta erot muihin EU-maihin ovat sen verran suuret, ettei neuvotteluita ole saatu päätökseen. Turkki on islaminuskoinen ja suhteellisen köyhä maa. Varallisuuden epätasainen jakautuminen on yksi suurimmista talousongelmista. Historia sen sijaan on kirjava, onhan yksi korkeakulttuuri saanut alkunsa täällä.

Eufrat ja Tigris -joet laskevat Turkista Lähi-Idän naapurimaihin. Mesopotamia oli näiden jokien välinen alue, jossa varhainen korkeakulttuuri syntyi noin 5 000 vuotta sitten. Ihmiset asuttautuivat jokilaaksoihin, jossa oli hyvät mahdollisuudet viljellä. Korkeakulttuurin syntyyn vaikuttivat mm. yhteinen kieli ja uskonto, yhteiskuntaa johtava taho, kirjoitustaidon hyödyntäminen viestinnässä sekä yhtenäiset päämäärät. Yhteiskunta alkoi kehittyä ja kaupunkeja muodostua. Kaupunkien kehittyessä ja väestön kasvaessa paineet ja vaatimukset lisääntyivät. Eufrat ja Tigris ovat edelleen tärkeitä vesilähteitä Lähi-Idässä, etenkin Syyriassa ja Irakissa, jossa on kuivaa sateiden niukkuuden takia. Vesivarat ja vesipula ovat jo vuosikymmeniä olleet konfliktien aiheena ja kiristäneet maiden välisiä suhteita. Nähtäväksi jää, millaisiin ratkaisuihin alueella päädytään.
 
Ruoka on turkkilaisten ylpeydeaihe. Siinä maistuu historia, Lähi-Itä ja Välimeri. Se on hyvin paljon muuta, kuin pelkkää kebabia. Jos kebab kuitenkin on se, mitä haluaa syödä, kannattaa tutustua eri alueiden nimikkokebabeihin, sillä ne poikkeavat paljon toisistaan. Tunnetuimpia lienevät iskender ja döner. Lihaa arvostetaan, mutta islaminuskonto kieltää sianlihan, joten Turkissa syödään lähinnä lampaan- ja karitsanlihaa. Turkkilaisessa keittiössä hyödynnetään tietysti myös ympyröivien merien antimia. Pääruokien kanssa maistuu öljyssä paistetut kasvikset, jugurttikastike, pilahviriisi ja bulgurvehnä. Alkupalaksi tarjotaan pikkupurtavaa eli mezejä ja jälkiruoaksi kauden hedelmiä tai välimeren alueella suosittua, filotaikinasta tehtyä baklavaa. Ruokajuomana maistuu anisviina raki, joka on maan tunnetuin juoma. Kebabravintoloissa on harvoin tarjolla alkoholia, joten kebabin kanssa nautitaan usein ayrania eli jugurttipiimää. Aterioiden päätteeksi on tapana juoda teetä.

Kävin viime kesänä Kallion Döner Harjussa maistamassa kasvisbebabia, mikä oli valmistettu seitanista. Vaikka en itse ole kebabin ystävä oli tämä versio erittäin onnistunut, 10 pistettä! Dönerin kebabia ei ehkä pitäisikään verrata perus kebabravintoloiden annoksiin, sillä täällä panostetaan laatuun ja raaka-aineisiin. Pitaleivän välissä hummuksen ja salaatin kanssa tarjoiltuna seitan-lautanen näytti erittäin houkuttelevalta ja makuelämys oli positiivinen. Seitan ei ollut ollenkaan sitkeää vaan pehmeää ja suussa sulavaa. Asiakaspaikkoja on rajoitetusti, joten jonottamiseen pitää varautua, mutta pöytä vapautui kuitenkin melko nopeasti. Täytyykin tehdä sama reissu tänä kesänä. Toinen, mikä myös kesällä menee kokeiluun on ravintola Anin Pyörtynyt Imaami (imam bayildi) :) Tässä kuitenkin oma versioni sekä pari muuta turkkilaista herkkua:

 
Turkkilainen menu
 
Soijarouhepyörykät tomaattikastikkeessa
Imam Bayildi
Paistetut vihannekset jugurtti- ja chiliyrttikastikkeella
Härkäpaputahna



Soijarouhepyörykät tomaattikastikkeessa
(noin 20 kpl)


2,5 dl tummaa soijarouhetta
4 dl kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl kanelia
2 tl paprikajauhetta
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl ruokosokeria
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 dl korppujauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
2 reilua kourallista tuoretta basilikaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä

Kastike
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl granaattiomenamelassia
400 g tomaattimurskaa
1/2 sitruunan mehu
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl pinjansiemeniä
1/2 dl rusinoita

> Sekoita kiehuva vesi ja kasvisliemikuutio ja kaada soijarouheen joukkoon. Anna turvota 10min.
> Hienonna sipuli, murskaa valkosipulit, jauha basilika pienemmäksi monitoimikoneessa ja pilko aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita ne erillisessä kulhossa yhteen, lisää mausteet, jauhot ja kananmuna. Yhdistä soijarouheeseen ja siirrä jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Pyöräytä taikinasta noin 20 samankokoista pullaa.
> Valmista kastike kuullottamalla sipuleita öljyssä pannulla. Mausta melassilla ja lisää liput ainekset. Hauduta kannen alla 20 min. Lisää pyörykät ja anna maustua kastikkeessa miedolla lämmöllä 5-10 min. Tarjoile bulgurin kanssa.

Turkissa, kuten meillä Pohjoismaissakin, lihapullat ovat suosittuja. Nämä olivat taatusti parhaita kasvispyöryköitä, mitä itse olen tehnyt! Niissä oli paljon makua ja rakenne oli pehmeä. En ole aikaisemmin jaksanut tehdä tomaattikastiketta pyöryköille enkä ole oikein ymmärtänyt sen tarkoitusta, mutta nyt ymmärrän :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla näitä! Resepti muokattu Chocochilin ohjeesta.


Imam Bayildi
(kahdelle)
 

1 iso munakoiso
1 l vettä
1/2 rkl suolaa
2 rkl auringonkukkaöljyä

Täyte
Kourallinen tuoretta persiljaa
1 rkl silputtua tilliä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
8 keltaista kirsikkatomaattia
200 g tomaattimurskaa
1 tl suolaa 

Kastike
1/3 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 rkl ruokosokeria

> Tee munakoison pintaan viiltoja veitsellä. Liota munakoisoa suolatussa vedessä 10-20 min. Valuta ja kuivaa. Kuumenna ja öljyä pannu ja paista munakoisoa siinä noin 10 min. Leikkaa pituussuunnassa kahtia ja koverra sisus pois.
> Valmista täyte silppuamalla persilja ja tilli. Hienonna ja murskaa sipulit ja pilko munakoison sisus sekä tomaatit. Siirrä täytteen ainekset pannulle (öljyä tarvittaessa lisää) ja anna muhia keskilämmöllä 15-20 min.
> Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset paitsi sokeri yhteen kulhossa.
> Täytä munakoisoveneet täytteellä, siirrä pannulle ja kaada kastiketta päälle. Ripottele pinnalle sokeria ja hauduta kannen alla tunnin.

Tunnin hauduttamisen jälkeen lopputulos on mehevä. Ehkä kuitenkin vähän liian vaivalloista arkiruoaksi, mutta viikonlopuksi hyvä valinta.


Paistetut vihannekset jugurtti- ja chiliyrttikastikkeella
(neljälle)


2 kesäkurpitsaa
1 iso munakoiso
3 luumutomaattia
2 punaista suippopaprikaa
Auringonkukkaöljyä paistamiseen

150 g paksua maustamatonta jugurttia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tuoretta silputtua minttua
1,5 tl kuivattua minttua
1 tl juustokuminaa
1/2 dl oliiviöljyä
1,5 tl sitruunamehua
Suolaa
Mustapippuria

Chili-yrttikastike
1 vihreä chili
Kourallinen tuoretta persiljaa
1 rkl tuoretta minttua
1 tl juustokuminaa
1/2 dl oliiviöljyä

> Huuhtele ja leikkaa kesäkurpitsat ja munakoiso pienemmäksi ja siirrä siivilään. Ripottele teelusikallinen suolaa päälle, sekoita ja itketä tunnin verran. Ravistele ylimääräinen neste pois ja kuivaa talouspaperilla.
> Lämmitä uuni 170C. Leikkaa jokainen tomaatti kuuteen lohkoon. Siirrä leivinpaperilla vuoratulle pellille ja ripottele 1/4 tl suolaa päälle. Paahda uunissa 40 min. Siirrä jähtymään.
> Leikkaa paprikat pienemmäksi. Kuumenna ja öljyä pannu reilulla otteella. Laske hieman lämpötilaa ja siirrä kesäkurpitsat, munakoiso ja paprikat vuorotellen pannulle ruskistumaan noin 12-15 min. Siirrä tämän jälkeen vihannekset jäähtymään.
> Valmista chili-yrttikastike. Pilko chili pienemmäksi ja sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi, paksuksi kastikkeeksi.
> Kaada jugurtti tarjoilukulhoon. Murskaa valkosipuli ja hienonna tuore minttu joukkoon, lisää mausteet, öljy ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vihannekset ja sekoita. Ripottele kastiketta päälle.

Yotam Ottolenghin reseptit toimii aina! Tein tätä brunssille ja uudemman kerran vielä sen jälkeen, koska jäin himoitsemaan sitä. Tästä ei kasvisruoka enää paljoa parane :)


Härkäpaputahna


Reilu 2 dl keitettyjä härkäpapuja
1 peruna
1/2 sipuli
1/2 punasipuli
1/2 sitruunan mehu 
2 rkl tuoretta tilliä
1 tl ruskeaa sokeria
2 rkl oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria 

> Mikäli käytät raakoja härkäpapuja, liota niitä vedessä yön yli, huuhtele ja kypsennä kiehuvassa vedessä reilun tunnin. Anna jäähtyä ja purista sisus ulos kuoresta.
> Kuori ja pilko peruna, sipuli ja punasipuli pienemmäksi. Keitä perunaa ja sipuleita kattilassa, kunnes ovat pehmenneet. Anna jäähtyä.
> Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa yhteen tahnaksi, koristele persiljalla ja tarjoile lämpimän ruoan lisukkeena.

Ostin raakoja härkäpapuja ensimmäistä kertaa. Niitä löytyi itämaisesta kaupasta. Liotus- ja keittämisprosessi on tietysti aikaa vievää, mutta ehdottomasti sen arvoista säilykepapuihin verrattuna. Härkäpapujen maku on miellyttävä ja tämä oli kivaa vaihtelua hummukselle, jota on viime aikoina tullut vedettyä aika paljon :) Olen koukussa tahnoihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti