perjantai 22. toukokuuta 2015

Sambaa ja capoeiraa

Tällä viikolla meillä on vietetty synttäreitä, joten päätin yllättää synttärisankaria brasilialaisella menulla. Brasiliassa minua eritysesti kiehtoo raikkaat värit ja karnevaalimainen tunnelma. Menu sisälsi alkudrinkin, pääruoan ja pientä makeaa aterian päätteeksi. Vain samba-asut puuttuivat :)


Brasilia on yksi maailman suurimpia valtioita. Iso osa maan pinta-alasta on sademetsän peittämää. Luonto on hyvin monimuotoinen ja eläinlajeja on kolibreista jättiläiskäärmeisiin ja jaguaareista alligaattoreihin. Monet eläinlajit ovat uhanalaisia. Trooppiset hedelmät, kahvi, sokeriruoko ja soijapavut ovat merkittäviä vientituotteita.
 
Brasilian alkuperäisväestö jakautui satoihin heimoihin, joissa puhuttiin eri kieliä. Väestörakenne on sittemmin muuttunut portugalilaisten maahantulon, siirtolaisuuden ja orjuuden myötä. Portugalilaiset valtasivat maan ja perustivat siirtokunnan 1500-luvulla. Sekä intiaaneja että mustia käytettiin orjina pitkälle 1800-lukua. Kun orjuus 1800-luvun lopussa kiellettiin, työvoimaa alettiin ottamaan Euroopasta ja Aasiasta. Brasilia julistettiin tasavallaksi ja maa alkoi teollistua. Nykyään noin puolet maan väestöstä on eurooppalaistaustaisia. Brasiliassa elää myös paljon aasialaisia, afrikkalaisia ja intiaaneja. Portugalin kieli yhdistää kansaa. 1900-luvulla on koettu kolme diktatuurikautta, mutta Brasilia on tämän jälkeen tullut demokraattiseksi tasavallaksi ja vuonna 2010 maahan valittiin ensimmäinen naispresidentti.
 
Rio de Janeiron vuosittaiset sambakarnevaalit ovat koko kansan juhla ja hyvin tunnettu tapahtuma ympäri maailmaa. Sambakoulut kilpailevat keskenään ja asut ovat tärkeässä roolissa. Brasiliasta lähtöisin oleva capoeira on myös laajasti maailmalle levinnyt kamppailu- ja tanssilaji. Joukkueurheilulajeista Brasilia tunnetaan etenkin jalkapallosta ja lentopallosta. Seuraavat kesäolympialaiset järjestetään Riossa vuoden päästä.

Värikäs väestörakenne heijastuu myös keittiöön. Vaikutteita on otettu ympäri maailmaa. Ruoka vaihtelee Brasiliassa alueittain, mutta muutamat kansallisruoat ovat vakiinnuttaneet asemansa koko maassa. Näitä ovat mm. pitkään haudutettu mustapapupata (feijoada), kookosmaidosta valmistetut mausteiset padat (moqueca) ja juhlissa tarjoiltavat grillivartaat (churrasco). Brasiliassa syödään lihapainotteisesti, mutta nykyään myös enemmän kasviksia. Suolaa käytetään ruoanlaitossa runsaasti. Riisi ja pavut ovat perusraaka-aineita. Juureksia, kuten maniokkia ja jamssia, sekä trooppisia hedelmiä syödään paljon. Kahvi on kansallisjuoma ja sitä nautitaan vahvana, sokerin kanssa pienistä kupeista.


Brasilialainen synttärimenu
 
Alkoholiton Caipirinha
Mustapapusalaatti
Grillatut halloumit
Brasilialainen kookos-kasvispata
Brasilialaisteemaiset kuppikakut
 
 

Alkoholiton Caipirinha
(kahdelle)


1 sitruuna
1 lime
1 appelsiini
1 rkl ruokosokeria
Kourallinen tuoretta minttua
275 ml alkoholitonta inkivääriolutta / ginger alea
Runsaasti jääpaloja tai jäämurskaa
 
> Huuhtele hedelmät ja leikkaa lohkoiksi. Lisää hedelmälohkot ja sokeri kulhoon ja murskaa ne (esim. huhmareella) hyvin, jotta mehu irtoaa. Jätä jääkaappiin tekeytymään 15 minuutiksi.
> Lisää minttu, inkivääriolut ja jääpalat/-murska ja kaada tarjoilulaseihin. Koristele limelohkoilla.
 
Caipirinha on hyvin tunnettu brasilialainen drinkki. Tämä alkoholiton versio oli raikas ja hedelmäinen :)


Mustapapusalaatti
(lisukkeena neljälle)

 
1 tlk mustapapuja
250 g miniluumutomaatteja
Kevätsipulinippu
 
Kastike
Kourallinen tuoretta persiljaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl oreganoa
2 rkl oliiviöljyä
1 lime
1/2 punainen chili
Suolaa
Mustapippuria
 
Tarjoiluun
Vuohenjuustoa
Tuoretta oreganoa
 
> Huuhtele pavut, halkaise tomaatit ja silppua kevätsipulin vihreä osa. Sekoita yhteen.
> Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja kaada salaatin sekaan. Anna salaatin tekeytyä jääkaapissa 15 min. Lisää vuohenjuustopaloja ja tuoretta oreganoa tarjoiluun.
 
Pavut ovat suosittuja brasilialaisessa keittiössä. Resepti on yksinkertainen ja salaatti kesäinen, tykkäsin etenkin kastikkeen tuomasta mausta.
 

Grillatut halloumit
(8 kpl)
 

8 kpl grillitikkuja
400 g halloumijuustoa

Marinadi
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl oreganoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl granaattiomenamelassia*
Suolaa
Mustapippuria

Tarjoiluun
Hunajaa
Korianteria

> Laita tikut likoamaan vähintään tunniksi.
> Halkaise juusto sopivan kokoisiksi, riittävän paksuiksi paloiksi. Pujota grillitikkuihin.
> Sekoita marinadin ainekset yhteen. Sivele marinadia juustopalojen pintaan grillatessasi niitä kuumalla pannulla molemmin puolin. Ripottele hunajaa ja tuoretta korianteria päälle ennen tarjoilua.

Haastavaa oli saada juustopalat tikkuihin ilman, että ne murenisi ja menisi halki. Irrotin juustot tikuista grillausvaiheessa ja laitoin ne sitten takaisin tikkuihin. Näitä tulee varmasti tehtyä kesän aikana uudestaan!

*granaattiomenamelassia löytää esim. etnisistä kaupoista


Brasilialainen kookos-kasvispata
(6 annosta)


3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 vihreää chiliä
1,5 tl paprikamaustetta
1 pieni fenkoli
1 keltainen paprika
1 vihreä paprika
800 g tomaattimurskaa
400 ml kookosmaitoa
2 limeä
Runsaasti tuoretta korianteria
Suolaa
Mustapippuria

Lisäksi
Riisiä

> Kuumenna pannu. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä muutama minuutti. Lisää valkosipulimurska, pilkottu chili ja paprikamauste ja jatka paistamista 2 min.
> Leikkaa fenkoli ja paprikat paloiksi ja lisää pannulle. Paista kunnes paprikat saa väriä pintaan.
> Kaada tomaattimurska ja kookosmaito joukkoon ja purista limeistä mehut. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua pannulla noin 20 min. Lisää korianteri ja tarjoile riisin kanssa.

Suosittelen tätä ruokaa kookoksen ystävälle, sillä sen maku on hallitsevaa. Pataan olisi voinut lisätä vielä tuoretta hedelmää, kuten esim. ananasta. Jos tähän haluaa lisätä proteiinia eläinkunnasta äyriäiset sopivat hyvin joukkoon.


Brasilialaisteemaiset kuppikakut
(12 kpl)


Taikina
150 g (ryöpättyjä) nokkosia / tuoretta pinaattia
250 ml kookosmaitoa
2 limeä
200 g durumvehnäjauhoja
100 g kaurajauhoja
150 g (kookos)sokeria
60 g kookoshiutaleita
1 tl leivinjauhetta
 
Kuorrute
120 g jääkaappikylmää voita
1,5 tl vaniljajauhetta
300 g tomusokeria
1-2 rkl kookosmaitoa
 
Lisäksi
12 pensasmustikkaa
 
> Laita uuni lämpeämään 180C.
> Lisää nokkoset ja kookosmaito monitoimikoneeseen ja sekoita. Pese ja kuivaa limet ja raasta kuoret. Lisää limen kuoret ja mehut molemmista. Sekoita kuivat ainekset yhteen ja yhdistä märkiin. Jaa 12:ta kuppikakkuvuokaan ja paista uunissa 20-25 min. Kokeile tikulla, että ovat valmiita. Anna jäähtyä.
> Sekoita kuorrutteen ainekset yhteen ja kaada pursotinpussiin. Anna hetken tekeytyä viileässä. Aloita kuorrutus keskeltä ulospäin ja koristele mustikoilla.

Kuppikakkujen ideana on brasilian värit: vihreä pohja, keltainen kuorrute ja sininen koriste. Kuten kuvasta huomaa värit ovat himmeät, mutta ajatus on tärkein :) Maku oli ainakin hyvä, olihan näissä paljon sokeria ja voita.. Kuorrute ei oikein saavuttanut haluttua lopputulosta, mutta ehkä kermavaahto olisi tuonut kuohkeutta. En omista pursotinpussia, joten käytin tavallista muovipussia.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti