Näytetään tekstit, joissa on tunniste etelä-amerikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etelä-amerikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. lokakuuta 2015

Cha-chaa ja jalkapalloa

Latinalainen Amerikka käsittää Väli- ja Etelä-Amerikan maita, joissa puhutaan pääkielenä espanjaa tai portugalia. Aluetta ympyröi Tyynenmeri, Atlantti sekä Karibianmeri. Maantieteellisesti Latinalainen Amerikka on hyvin monipuolinen, sillä sieltä löytyy upeat Andit sekä Amazonin sademetsäalue. Väkirikkaimmat maat ovat Brasilia, Meksiko ja Kolumbia. Eurooppalaiset alkoivat asettumaan alueelle 1400-luvulla, kun he perustivat siirtomaita ja pakottivat intiaanit väistymään. 

Kulttuuri loistaa monipuolisuudellaan niin urheilu-, musiikki- ja tapakulttuurin kuin myös herkullisen ruokakulttuurin osalta. Suosittuja urheilulajeja ovat juoksu, jalkapallo ja tanssi. Muun muassa Messi, Forlan, Neymar, Suarez ja Bolt ovat täältä kotoisin. Musiikki on yleisesti tanssimusiikkia ja suosittuja tanssilajeja ovat zumba, samba, cha-cha ja tango. Chileläiset viinit ja meksikolaiset tacot ovat meilläkin päin tuttuja. Muita ruokaerikoisuuksia ovat liha- ja papukeitot, salsat, empanadat, cevichet, arepat ja pintot.

Tämän ruokaviikon teema valikoitui Pirkka ruokalehden ansiosta. Lattarit lautasella -osiosta löysin muutaman reseptin seuraavista.


Lattarit lautasella
 
Paprikasalsa
Quorn-täytteiset tacot ja vihreä salsa
Herkkusieniceviche
Mustapapukeitto


Paprikasalsa
(neljälle)
 

2 eriväristä paprikaa
2 tomaattia
1 punasipuli
2 syöntikypsää avokadoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl limemehua
 
> Huuhtele paprikat ja tomaatit ja kuutioi pieneksi.
> Hienonna punasipuli.
> Halkaise avokadot puoliksi ja kaiverra hedelmäliha ulos (säästä kuoret tarjoiluun). Pilko avokado pieneksi.
> Sekoita ainekset keskenään kulhossa ja jätä puoleksi tunniksi tekeytymään.
> Tarjoile salsa avokadokuorista.

Aivan mainio, helppo ja nopeasti valmistuva salsa, joka avokadokuorista tarjoiltuna maistuu vieläkin paremmalta! Sopii hyvin myös lounassalaatin sekaan.

 
Quorn-täytteiset tacot ja vihreä salsa
(kahdelle nälkäiselle)
 




1 pkt tacoveneitä
 
Täyte
300 g quorn-rouhetta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl tomaattipyrettä
4 rkl öljyä
1 tl suolaa
1/2 tl cayennepippuria
3 tl srirachaa
2 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
 
Vihreä salsa
250 g keltaisia kirsikkatomaatteja
Kourallinen tuoretta korianteria ja persiljaa
Noin 8 kpl ruohosipulinvartta
1/2 limen mehu
1 vihreä chili
suolaa

Lisäksi
1 tomaatti
Pala mozzarellaa
Tuoretta korianteria tai persiljaa
 
> Hienonna sipuli, murskaa valkosipuli ja kuullota niitä öljytyllä pannulla. Lisää tomaattipyree ja sekoita hyvin.
> Lisää pannulle quorn-rouhe ja tarvittaessa myös öljyä. Paista quorn kypsäksi ja lisää mausteet sekä maun mukaan srirachaa.
> Ripottele päälle perunajauhoja, sekoita ja lisää vesi. Anna täytteen hautua pannulla 10 min.
> Valmista salsa soseuttamalla kaikki ainekset sauvasekoittimella.
> Kuutioi tomaatti ja viipaloi mozzarella.
> Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
> Asettele tacoveneet leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lisää quorn-täytettä, tomaattikuutioita ja mozzarellaviipaleita. Siirrä veneet lämpenevään uuniin ja paista kunnes juusto on sulanut ja tacot ovat lämpimiä. Aseta tarjolle ja lisää veneisiin salsaa ja tuoreita yrttejä.

Vihreää salsaa tein Chocochilin Vegaanin keittiössä -kirjasta. Annoskokonaisuus oli täyteläinen ja raikas, vaikka omasta versiostani puuttui mozzarella. Tacot sopivat hyvin viikonloppuiltoihin tai treenin jälkeen :)

 
Herkkusieniceviche

200 g herkkusieniä
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chili
1/2 limen mehu
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
Kourallinen tuoretta korianteria
 
> Huuhtele ja viipaloi herkkusienet.
> Hienonna puna- ja valkosipuli, pilko chili pieneksi.
> Sekoita kaikki ainekset yhteen kulhossa, peitä kelmulla ja anna tekeytyä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Ceviche tehdään yleensä raasta kalasta, joka kypsytetään happamassa sitrushedelmämehussa. Sienet marinoituivat hyvin ja olivat miellyttävän makuisia. Tarjoile sieniceviche naposteltavana nachojen kanssa.

Mustapapukeitto
(neljälle)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 rkl öljyä
1,5 tl juustokuminaa
1 tl smoked paprika maustetta
1 tl suolaa
800 g (luomu) säilyketomaatteja
3 dl vettä
1 rkl limemehua
2 tlk mustapapuja
 
ranskankermaa ja korianteria tarjoiluun
 
> Hienonna sipulit ja pilko chili pienemmäksi.
> Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää chili ja mausteet ja jatka paistamista 5 min.
> Lisää tomaatit ja vesi kattilaan ja anna hetken hautua. Lisää limemehu ja huuhdotut, valutetut pavut kattilaan ja keitä muutama minuutti.
> Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa. Soseuta halutessasi varovasti sauvasekoittimella, jättäen sattumia. Tarjoile ranskankerman ja tuoreen korianterin kanssa.
 
Mieto ja maukas keitto, joka käy hyvin arkiruoaksi. Mustapavut ja palkokasvit ovat suosittuja Latinalaisessa Amerikassa.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Sambaa ja capoeiraa

Tällä viikolla meillä on vietetty synttäreitä, joten päätin yllättää synttärisankaria brasilialaisella menulla. Brasiliassa minua eritysesti kiehtoo raikkaat värit ja karnevaalimainen tunnelma. Menu sisälsi alkudrinkin, pääruoan ja pientä makeaa aterian päätteeksi. Vain samba-asut puuttuivat :)


Brasilia on yksi maailman suurimpia valtioita. Iso osa maan pinta-alasta on sademetsän peittämää. Luonto on hyvin monimuotoinen ja eläinlajeja on kolibreista jättiläiskäärmeisiin ja jaguaareista alligaattoreihin. Monet eläinlajit ovat uhanalaisia. Trooppiset hedelmät, kahvi, sokeriruoko ja soijapavut ovat merkittäviä vientituotteita.
 
Brasilian alkuperäisväestö jakautui satoihin heimoihin, joissa puhuttiin eri kieliä. Väestörakenne on sittemmin muuttunut portugalilaisten maahantulon, siirtolaisuuden ja orjuuden myötä. Portugalilaiset valtasivat maan ja perustivat siirtokunnan 1500-luvulla. Sekä intiaaneja että mustia käytettiin orjina pitkälle 1800-lukua. Kun orjuus 1800-luvun lopussa kiellettiin, työvoimaa alettiin ottamaan Euroopasta ja Aasiasta. Brasilia julistettiin tasavallaksi ja maa alkoi teollistua. Nykyään noin puolet maan väestöstä on eurooppalaistaustaisia. Brasiliassa elää myös paljon aasialaisia, afrikkalaisia ja intiaaneja. Portugalin kieli yhdistää kansaa. 1900-luvulla on koettu kolme diktatuurikautta, mutta Brasilia on tämän jälkeen tullut demokraattiseksi tasavallaksi ja vuonna 2010 maahan valittiin ensimmäinen naispresidentti.
 
Rio de Janeiron vuosittaiset sambakarnevaalit ovat koko kansan juhla ja hyvin tunnettu tapahtuma ympäri maailmaa. Sambakoulut kilpailevat keskenään ja asut ovat tärkeässä roolissa. Brasiliasta lähtöisin oleva capoeira on myös laajasti maailmalle levinnyt kamppailu- ja tanssilaji. Joukkueurheilulajeista Brasilia tunnetaan etenkin jalkapallosta ja lentopallosta. Seuraavat kesäolympialaiset järjestetään Riossa vuoden päästä.

Värikäs väestörakenne heijastuu myös keittiöön. Vaikutteita on otettu ympäri maailmaa. Ruoka vaihtelee Brasiliassa alueittain, mutta muutamat kansallisruoat ovat vakiinnuttaneet asemansa koko maassa. Näitä ovat mm. pitkään haudutettu mustapapupata (feijoada), kookosmaidosta valmistetut mausteiset padat (moqueca) ja juhlissa tarjoiltavat grillivartaat (churrasco). Brasiliassa syödään lihapainotteisesti, mutta nykyään myös enemmän kasviksia. Suolaa käytetään ruoanlaitossa runsaasti. Riisi ja pavut ovat perusraaka-aineita. Juureksia, kuten maniokkia ja jamssia, sekä trooppisia hedelmiä syödään paljon. Kahvi on kansallisjuoma ja sitä nautitaan vahvana, sokerin kanssa pienistä kupeista.


Brasilialainen synttärimenu
 
Alkoholiton Caipirinha
Mustapapusalaatti
Grillatut halloumit
Brasilialainen kookos-kasvispata
Brasilialaisteemaiset kuppikakut
 
 

Alkoholiton Caipirinha
(kahdelle)


1 sitruuna
1 lime
1 appelsiini
1 rkl ruokosokeria
Kourallinen tuoretta minttua
275 ml alkoholitonta inkivääriolutta / ginger alea
Runsaasti jääpaloja tai jäämurskaa
 
> Huuhtele hedelmät ja leikkaa lohkoiksi. Lisää hedelmälohkot ja sokeri kulhoon ja murskaa ne (esim. huhmareella) hyvin, jotta mehu irtoaa. Jätä jääkaappiin tekeytymään 15 minuutiksi.
> Lisää minttu, inkivääriolut ja jääpalat/-murska ja kaada tarjoilulaseihin. Koristele limelohkoilla.
 
Caipirinha on hyvin tunnettu brasilialainen drinkki. Tämä alkoholiton versio oli raikas ja hedelmäinen :)


Mustapapusalaatti
(lisukkeena neljälle)

 
1 tlk mustapapuja
250 g miniluumutomaatteja
Kevätsipulinippu
 
Kastike
Kourallinen tuoretta persiljaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl oreganoa
2 rkl oliiviöljyä
1 lime
1/2 punainen chili
Suolaa
Mustapippuria
 
Tarjoiluun
Vuohenjuustoa
Tuoretta oreganoa
 
> Huuhtele pavut, halkaise tomaatit ja silppua kevätsipulin vihreä osa. Sekoita yhteen.
> Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja kaada salaatin sekaan. Anna salaatin tekeytyä jääkaapissa 15 min. Lisää vuohenjuustopaloja ja tuoretta oreganoa tarjoiluun.
 
Pavut ovat suosittuja brasilialaisessa keittiössä. Resepti on yksinkertainen ja salaatti kesäinen, tykkäsin etenkin kastikkeen tuomasta mausta.
 

Grillatut halloumit
(8 kpl)
 

8 kpl grillitikkuja
400 g halloumijuustoa

Marinadi
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl oreganoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl granaattiomenamelassia*
Suolaa
Mustapippuria

Tarjoiluun
Hunajaa
Korianteria

> Laita tikut likoamaan vähintään tunniksi.
> Halkaise juusto sopivan kokoisiksi, riittävän paksuiksi paloiksi. Pujota grillitikkuihin.
> Sekoita marinadin ainekset yhteen. Sivele marinadia juustopalojen pintaan grillatessasi niitä kuumalla pannulla molemmin puolin. Ripottele hunajaa ja tuoretta korianteria päälle ennen tarjoilua.

Haastavaa oli saada juustopalat tikkuihin ilman, että ne murenisi ja menisi halki. Irrotin juustot tikuista grillausvaiheessa ja laitoin ne sitten takaisin tikkuihin. Näitä tulee varmasti tehtyä kesän aikana uudestaan!

*granaattiomenamelassia löytää esim. etnisistä kaupoista


Brasilialainen kookos-kasvispata
(6 annosta)


3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 vihreää chiliä
1,5 tl paprikamaustetta
1 pieni fenkoli
1 keltainen paprika
1 vihreä paprika
800 g tomaattimurskaa
400 ml kookosmaitoa
2 limeä
Runsaasti tuoretta korianteria
Suolaa
Mustapippuria

Lisäksi
Riisiä

> Kuumenna pannu. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä muutama minuutti. Lisää valkosipulimurska, pilkottu chili ja paprikamauste ja jatka paistamista 2 min.
> Leikkaa fenkoli ja paprikat paloiksi ja lisää pannulle. Paista kunnes paprikat saa väriä pintaan.
> Kaada tomaattimurska ja kookosmaito joukkoon ja purista limeistä mehut. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua pannulla noin 20 min. Lisää korianteri ja tarjoile riisin kanssa.

Suosittelen tätä ruokaa kookoksen ystävälle, sillä sen maku on hallitsevaa. Pataan olisi voinut lisätä vielä tuoretta hedelmää, kuten esim. ananasta. Jos tähän haluaa lisätä proteiinia eläinkunnasta äyriäiset sopivat hyvin joukkoon.


Brasilialaisteemaiset kuppikakut
(12 kpl)


Taikina
150 g (ryöpättyjä) nokkosia / tuoretta pinaattia
250 ml kookosmaitoa
2 limeä
200 g durumvehnäjauhoja
100 g kaurajauhoja
150 g (kookos)sokeria
60 g kookoshiutaleita
1 tl leivinjauhetta
 
Kuorrute
120 g jääkaappikylmää voita
1,5 tl vaniljajauhetta
300 g tomusokeria
1-2 rkl kookosmaitoa
 
Lisäksi
12 pensasmustikkaa
 
> Laita uuni lämpeämään 180C.
> Lisää nokkoset ja kookosmaito monitoimikoneeseen ja sekoita. Pese ja kuivaa limet ja raasta kuoret. Lisää limen kuoret ja mehut molemmista. Sekoita kuivat ainekset yhteen ja yhdistä märkiin. Jaa 12:ta kuppikakkuvuokaan ja paista uunissa 20-25 min. Kokeile tikulla, että ovat valmiita. Anna jäähtyä.
> Sekoita kuorrutteen ainekset yhteen ja kaada pursotinpussiin. Anna hetken tekeytyä viileässä. Aloita kuorrutus keskeltä ulospäin ja koristele mustikoilla.

Kuppikakkujen ideana on brasilian värit: vihreä pohja, keltainen kuorrute ja sininen koriste. Kuten kuvasta huomaa värit ovat himmeät, mutta ajatus on tärkein :) Maku oli ainakin hyvä, olihan näissä paljon sokeria ja voita.. Kuorrute ei oikein saavuttanut haluttua lopputulosta, mutta ehkä kermavaahto olisi tuonut kuohkeutta. En omista pursotinpussia, joten käytin tavallista muovipussia.
 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kahvintuoksuinen Peru

Olen saanut aloittaa kaksi aamua tällä viikolla perulaisella kahvilla. Ja nyt puhun siis kahvista, joka on tuotettu siellä ja ostettu paikan päältä. Se tuoksu, se maku, ai että! Peru on yksi maailman suurimmista kahvintuottajamaista.




Perusta löytyy kaupunkia, vuoristoa ja viidakkoa. Kaksi kolmasosaa väestöstä asuu rannikkoalueen kaupungeissa ja vuoristoilla asuu alkuperäiskansoja. Puolet asukkaista on intiaaneja. Perussa syödään paljon keittoja, pataruokia ja kasviksia. Tuoreita hedelmiä voi poimia suoraan puista. Perunalajikkeita on toistatuhatta, joten valinnanvaikeus saattaa iskeä, mutta onneksi myyjät osaavat suositella jokaiseen tarkoitukseensa sopivaa.

Perussa syödään myös paljon maissia ja kvinoaa. Kvinoa on eteläamerikkalainen ruokakasvi, jota viljellään Andeilla. Se on luontaisesti gluteeniton ja sisältää enemmän proteiinia kuin riisi ja viljat. Ei ihme, että sitä on alettu hehkuttamaan täällä niin paljon. Kvinoan kysyntä on viime vuosien aikana noussut ja vienti lisääntynyt, mikä on nostanut sen hintaa myös kotimaassaan. Tämä on johtanut siihen, että monilla köyhillä ja nälkää näkevillä paikallisilla ei enää ole varaa ostaa sitä. Nykyään kvinoaa viljellään Suomessakin, mutta se on koostumukseltaan ulkomaista kvinoaa puuromaisempaa, sillä lajike on jalostettu Suomen säähän sopivaksi eikä ole täysin samaa kuin Etelä-Amerikassa luonnostaan kasvava kasvi. Kvinoa kannattaa huuhdella hyvin ennen käyttöä, sillä pinta on lievästi myrkyllinen. Hyvä puoli sinänsä, koska linnut jättävät sadon mielellään rauhaan.

Kuluneen viikon aikana olen tutustunut perulaiseen ruokakulttuuriin ja kokeillut keittiön puolella perulaisia klassikkoja. Sain hyviä vinkkejä työkaverilta, joka vieraili Perussa kahden viikon lomamatkalla. Kuva Machu Picchulta oli kyllä mieletön :)


Perulainen menu

Alkupala:
Kvinoakeitto

Pääruoka:
Causa (perunatäytekakku)

Jälkiruoka:
Arroz con leche (riisipuuro)

Kahvin kanssa:
Chifle (banaanilastut)

Virkistävä välipalajuoma:
Cremolada (hedelmäslush)
 

Kvinoakeitto
(neljälle)


1 dl kvinoaa
2 dl vettä
Ripaus suolaa
1 sipuli
2 kpl valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
1 lehtisellerin varsi
1 porkkana
1 keltainen paprika
1/2 kesäkurpitsa
1 tlk säilöttyjä (luomu) tomaatteja
2 tl juustokuminaa
1/2 tl chilijauhetta
1 tl jauhettua korianteria
1 tl cayennepippuria
1 tl oreganoa
2 dl kasvislientä

> Huuhtele kvinoa hyvin ja keitä suolalla maustetussa vedessä 15 min. Laita sivuun jäähtyymään.
> Suikaloi sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet ja paista öljytyllä pannulla viitisen minuuttia sekoittaen. Leikkaa selleri ja porkkana 1 cm viipaleiksi ja lisää pannulle jatkaen sekoittamista 5 min. Lisää pilkottu paprika, kuutioitu kesäkurpitsa, tomaatit ja mausteet. Lisää muutaman minuutin päästä kasvisliemi ja anna hautua kannen alla 15 min kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
> Sekoita kvinoa keiton joukkoon ja tarjoile tuoreen korianterin tai persiljan kanssa.

Kvinoakeitto oli erittäin maukasta, tätä pitää ehdottomasti tehdä useammin!
 

Causa eli perunatäytekakku
(neljälle)


400 g jauhoista perunaa
2 rkl rypsiöljyä
1/2 keltainen chili
2 valkosipulinkynttä
2 limeä
1 tlk valkoisia papuja
2 tl suolaa

Täyte
1 maissintähkä
2 tomaattia
1-2 avokadoa
1/2 punasipuli
100g ricotta juustoa
3 rkl maustamatonta soijajugurttia
1 dl kaurapohjaista vispikermaa
Kourallinen persiljaa

> Kuori ja halkaise perunat. Keitä kattilassa kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
> Silpu chili ja murskaa valkosipulinkynnet. Paista öljytyllä paistinpannulla miedolla lämmöllä muutama minuutti kunnes ovat pehmenneet.
> Sekoita chili, valkosipuli, limestä puristettu mehu ja pavut monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi.
> Muussaa kypsät perunat ja anna jäähtyä. Yhdistä tämän jälkeen papuseos ja perunat.
> Sekoita täytteen ainekset blenderissä yhteen, jättäen koristeluun vähän tomaattia, maissia, avokadoa, ricottajuustoa ja persiljaa.
> Kaada puolet perunapapuseoksesta silikonivuokaan tai pienempiin muotteihin ja levitä tasaiseksi (mikäli et käytä silikonimuottia kannattaa laittaa leivinpaperia alle, jotta sen saa irroitettua paremmin). Levitä täyte päälle. Kaada loput perunapapuseoksesta täytteen päälle ja tasoita. Anna jäähtyä ja asettua noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
> Koristele ja nauti!

Maistui kylmälle perunamuusikakulle :) Itse käytin noin 700 g perunaa, mutta tuo 400g riittänee oikein hyvin. Perulaiseen versioon käytetään vain perunaa, mutta mielestäni valkoiset pavut sopivat perunan kanssa hyvin yhteen ja antavat mukavasti rakennetta. Causaan käytetään yleensä keltaista perunalajiketta, jolloin lopputulos on visuaalisesti kauniimpi ainakin meidän haalean väriseen perunaan verrattuna.

Keltainen chili oli yllättävän tulista. Laitoin niitä 2 kpl, mutta niiden vahvuus peitti muut maut, joten puolikasta enempää en suosittele laittamaan. Ohjeistaisin myös käyttämään kumihanskoja chiliä käsiteltäessä, sillä polttava tunne sormissa voi kestää useita tunteja eikä se ole kovin mukavaa. 

Causaan voi hyvin soveltaa erilaisia täytteitä oman maun mukaan. Yleensä täyte on majoneesipohjainen, mutta tämä on vaihtoehto kevyempään versioon.


Arroz con leche (vegaaniversio)
(neljälle)


2 dl kaura-/riisi- tai soijamaitoa
1 rkl chiasiemeniä
1 dl tummaa puuroriisiä
5 dl vettä
1 kanelitanko
1 tl neilikkaa
1 pieni tlk täysrasvaista kookosmaitoa
3/4 dl kookossokeria
Kookoshiutaleita tarjoiluun

> Sekoita chiasiemenet kauramaitoon ja anna levätä jääkaapissa yön yli.
> Mittaa riisi, vesi sekä mausteet ja keitä isolla paistinpannulla miedolla lämmöllä noin 40 min kunnes neste on imeytynyt täysin.
> Lisää chiahyytelö, kookosmaito ja kookossokeri ja anna hautua kunnes koostumus on sopiva. Tarjoile lämpimänä tai jäähtyneenä kookoshiutaleiden kanssa.

Arroz con leche (meilläpäin tunnettu riisipuurona) on perinteinen jälkiruoka Latinalaisessa Amerikassa. Maasta riippuen sitä valmistetaan hieman eri tavalla. Perulainen Arroz con leche tehdään käyttämällä kondensoitua maitoa, eli sokeroitua maitotiivistettä. Makua saadaan lisäämällä vaniljauutetta. Tein terveellisemmän vegaaniversion, mutta soveltaa voi omaa mielikuvitusta käyttäen.


Chifle eli banaanilastut
(noin 20 kpl)


1/2 kypsä banaani
Oliiviöljyä
Ripaus suolaa

> Lämmitä uuni 200C.
> Leikkaa banaani ohuiksi siivuiksi. Sekoita öljy ja suola kulhossa ja dippaa banaanisiivut öljyssä. Asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunissa 10 - 15 min, kunnes reunat saavat väriä. Anna jäähtyä ja tarjoile kahvin kanssa.

Perulaiset friteeratut banaanilastut ovat vaihtoehto perunalastuille. Banaanin kypsyydestä ja suolan määrästä riippuen ne ovat joko suolaisia tai makeita. Friteeraamisen sijaan päätin paistaa lastuja uunissa, mikä toimi oikein hyvin. Tällä menetelmällä banaanilastusta tuli todella makeita ja jäähtyessään myös rapeita. Nam!


Cremolada eli hedelmäslush 


Jäisiä marjoja esim. punaviinimarjoja
Jäisiä hedelmiä esim. päärynää
Nestettä esim. appelsiinimehua
Hunajaa makeutukseen

> Blenderöi ainekset yhteen, kaada tarjoilulaseihin ja nauti!
 
Tietääkseni tätä juodaan etelässä paljon etenkin helteillä, mutta miksipä ei myös kylmänä pakkaspäivänä täällä pohjoisessa :)




Lopuksi testiin pääsee eteläamerikkalaisesta kokapuun lehdistä uutettu kokatee. Olin maun puolesta skeptinen jo ennen maistamista, mutta en epäile sen väitettyä piristävää vaikutusta. Vaikka kokatee muistuttaa vihreää teetä on siinä mielestäni enemmän ruohon makua, tosin maku on aika mieto. Ehkä siihen kuitenkin voisi tottua :)

Perulaisessa ruokakulttuurissa ihailen kasvisten runsasta käyttöä, mikä tietysti on itsestään selvää, kun niitä siellä kasvaakin ja on tuoreena saatavilla. Saisipa itse joskus maistaa puusta poimittua kypsää avokadoa tai banaania. Maku on taatusti jotain aivan muuta, kun mitä se on raakana poimittuna pitkän rahdin jälkeen..

Ensi viikkoon! :)